tiistai 5. kesäkuuta 2012

Osoitemuistojen täyteinen kevät!

Kaikki kevään aikana yhteisötaideteokseen vastaanotetut PS.doc-postikortit on nyt tallennettu osaksi teosta ja lähetetty Nykyisille Asukkaille!

Osoitemuistoja on kertynyt kirjallisena 320 kappaletta, näistä kortteja 58 kpl. Kirjoitettujen muistojen lisäksi asumisesta on keskusteltu, ja sattumuksia sekä vahvoja tunteita on tallennettu videokameralle, yli 40 muistoa. Facebook-ryhmän seinää on täytetty tähän mennessä 28:lla osoitemuistolla ja muistoja on nähty myös kehollistettuna tanssija Maiju Kuivalaisen "Malli Asuja" -roolissa.

PS.doc yhteisötaideteoksen installaatio kiersi kevään aikana seuraavat paikat / paikkakunnat:
Tuusniemen monitoimitalo, Kelloniemen ja Linnanpellon asukastuvat, Keiteleen, Iisalmen, Varkauden, Kuopion kaupungin sekä Vesannon kirjastot. Näiden paikkojen ja paikkakuntien lisäksi kortteja on ollut työryhmäläisillä mukana pitkin Pohjois-Savoa mm. Suonenjoella.

Seuraavaksi vuorossa Kuopion taidemuseo! PS.doc-osoitemuistot sekä @kuopio.doc-yhteisötaideteoksen muistot asumisesta ovat nähtävillä keskiviikosta 13. - keskiviikkoon 20.6. taidemuseon aukioloaikoina. Kuopion taidemuseon työpajatilaan voi tulla katsomaan ja kuuntelemaan muistoja, sekä pakkaamaan oman muiston viikon aikana rakentuvaan muuttokuormaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti